maanantai 31. joulukuuta 2018

200. Tyyn kirjasto oli auki



Kun ylioppilaskunta oli joskus auki

Kirjasto meni kiinni

ja lopetettiin.

Kaikki päättyy joskus.

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

197. Kiitolinja



Kiitolinjan juuret ulottuvat 1930-luvulle ja kaupparekisterissäkin se oli jo 1950-luvulla, tämä on tulitikkuaskitaidetta.

Kiito-Linja
Linjakasta toimintaa
kiitävää palvelua.
Kiitos

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

196. Turun Ressun kulma



Tämä on vanha Turun Reaalilyseon rakennus, kun koulu muutti Runosmäkeen tähän muutti Cygnaeuksen koulu. Nyt Ressun lukio on yhdistetty Luostarivuoreen, joka oli aiemmin "Tipula" eli tyttökoulu, Ressu taas oli poikakoulu.

lauantai 3. marraskuuta 2018

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

186. Varattu



Tämä tila oli varattu. Tätä kyltin henkilöä, tai sitä Seppo Hovia, en festareilla nähnyt.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

175. Prinsessamekko



Haluaa iki oman prinsessamekon, omat prinsessatanssiaiset ja tietty prinsessahäät.

Oma prinssi voi tulla mielellään valkoisella ratsulla, ja haluaisin muuttaa omaan prinsessalinnaan.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

174. Presidenttikahvit


Presidenttikahvit laajentaa makua, tänään on vaalit, kuka saa juoda Mäntyniemessä kahvia seuraavat kuusi vuotta :)

___
Sale juo kahvia, voitti kirkkaasti jo ensimmäisellä kierroksella. Hyvä!

sunnuntai 7. tammikuuta 2018